Reflektioita korona-epidemiasta: meitä ei tapa virus vaan kapitalismi

Reflektioita korona-epidemiasta: meitä ei tapa virus vaan kapitalismi

Kirjoitus on käännös Iso-Britanniassa toimivan Green Anticapitalist Frontin sivuilla 5.4.2020 julkaistusta blogikirjoituksesta. Näin ollen myös tekstiin lisätyt linkit ja tiedot ovat suurimmaksi osaksi maakohtaisia, eivätkä näin koske samalla tavalla Suomen tilannetta. Tilanneanalyysi ja korona-epidemian laajemmat vaikutukset sekä ehdotetut aloitteet ovat kuitenkin myös täällä ajankohtaisia.

Viime viikkoina perusarki, jota vastaan aktivistit ovat taistelleet vuosikymmenien ajan, on mennyt yhtäkkiä täysin pysähdyksiin Covid-19-epidemian seurauksena. Vaikka monet odottivatkin kriisin puhkeavan näihin aikoihin, myllerryksen muoto ja koko olivat jotain, mitä kukaan ei meistä osannut odottaa. Meistä kaikki – eivät vain hallitukset, yritykset ja terveydenhoitajat vaan myös aktivistit ja ruohonjuuritason toimijat – on yllätetty kuvaannollisesti housut kintuissa. Lyhyessä ajassa olemme kokeneet suuria muutoksia elämissämme ja arkiruutineissamme. Jotkut ovat sopeutuneet nopeasti perustamalla keskinäisen avunannon aloitteita ympäri maata. Toiset ovat tarvinneet aikaa toipumiseen, reflektioon ja uudelleenjärjestäytymiseen.

On selvää, että Covid-19 on vakava virus ja että kaikki leviämistä estävät ja hidastavat toimet, kuten säännöllinen käsien pesu saippualla, suojamaskin pitäminen ja sosiaalinen etääntyminen, ovat tarpeen. Silti tämän hetkinen narratiivi viruksen aiheuttamasta hätätilasta, osittaisesta yhteiskunnallisesta romahduksesta ja korkeasta kuolonuhrien määrästä on väärä – yhteiskuntamme oli sairas jo pitkään ennen pandemiaa. Lisäksi toimet, joita hallituksemme tekevät ovat tarpeettomia, sillä ne ovat hyödyttömiä taistelussa virusta vastaan ja yhteiskunnan turvaamiseksi.

Yksi asia, josta me kaikki voimme olla samaa mieltä, on se, että tämä kriisi on paljastanut yksiselitteisesti kaikki ne viat, heikkoudet ja ristiriitaisuudet, joita tämänhetkinen järjestelmämme sisältää. Niiden edessä mahdotonta tekeytyä tietämättömäksi.

  • Kapitalismi ei toimi: ainakaan 99 %:lle. Kapitalismi on luonnotonta, riistävää ja sen olemassaolon turvaa vain valtion autoritaarinen kontrolli valta. Järjestelmä on riippuvainen siitä, että kaikki toimii suunnitellusti koko ajan, ja se on taipuvainen epäonnistumiseen. Tuotannon pysäyttäminen vain kuukaudeksi saa yritykset vararikkoon, työntekijät turhiksi, ihmiset menettämään kotinsa ja pörssin romahtamaan. Työpaikkoja johdetaan kuin yksityisiä tyrannioita, jossa kaikkia osa-alueita johdetaan ylhäältä käsin voiton maksimoimiseksi. Pomoilla on epäoikeuttetu valta käskyttää työntekijöitä jatkamaan voiton tuottamista, joka kiihdyttää viruksen leviämistä. Tällainen järjestelmä ei ole millään tavalla itsestäänselvyys, ja nyt on aika puhua ja tuoda esiin parempia vaihtoehtoja.
  • Yleinen maksuton terveydenhuolto ei ole neuvoteltavissa: mutta toimiakseen se tarvitsee riittävän rahoituksen. Monissa maissa ei vieläkään ole kattavaa julkista terveydenhuoltoa, mikä näyttäytyy nyt katastrofiaalisena, kun viruksen leviämistä yritetään rajoittaa. On häiritsevää mutta ei yllättävää, että iso osa hallituksista on valmiita ylläpitämään perverssiä terveydenhuollon mallia, joka asettaa voittojen tavoittelun itse terveydenhuollon edelle, tai leikkaamaan terveydenhuollon rahoituksen minimiin, jolloin alimitoitetuista ja aliresurssoiduista sairaaloista ja terveyskeskuksista tulee normi. Voimme sanoa, että monissa maissa suurin osa korona-viruksen liittyvistä olisi ollut estettävissä, sillä ne ovat suoraa seurausta hallitusten ajamien kansallisen terveydenhuollon purkamisesta ja yksityistämisestä. Nyt on aika taistella terveydenhuollosta yleismaailmallisena ihmisoikeutena ja saada sille riittävä julkinen rahoitus.
  • Asunto on perusihmisoikeus: se ei ole ansaitsevien etuoikeus, sijoitus rikkaille tai Airbnb:n hyödyke, jonka voi muuttaa tilapäiseksi laillisesti kyseenalaiseksi hotelliksi. On häpeällistä, että hallitukset  suojelevat rikkaiden tyhjillään seisovia taloja samalla, kun monet köyhät on pakotettu asumaan huonoissa oloissa tai ovat kokonaan vailla asuntoa. Hallitusten käyttämät pakkokeinot sosiaalisen etääntymisen varmistamiseksi osoittavat, että asunnottomille on mahdollista tarjota yösija. Se on aina ollut mahdollista. Nousee kysymys: jos annamme tämän mentyä ohi potkia asunnottomat takaisin kaduille, mitä se paljastaa auktoriteettien tekopyhyydestä ja armottomuudesta? Lisäksi, kriisi on todistanut itsestäänselväksi sen, ettei vuokrausjärjestelmä toimi. Vuokranantajat eivät tuota mitään materiaalista, he hyväksikäyttävät niitä, joilla ei ole toimeentuloa vakaampiin asumisjärjestelyihin, ja he hyötyvät vailla omatuntoa vääristyneeistä asuntomarkkinoista, ja monet heistä ovat valmiita heittämään vuokralaiset pihalle, kun ensimmäiset merkit vuokranmaksukyvyttömyydestä ilmantuvat. Tulemmeko näkemään häätöaallon epidemian lopuksi hallitusten purkaessa rajoituksiaan? Nyt on aika alkaa purkaa tämänhetkisten vuokra- ja asuntomarkkinoiden tilannetta.
  • Tämä systeemi luo toisen luokan kansalaisia: ja se ei tunne omantunnon tuskia hylätessään heidät, kun sille niin sopii. Yhteiskuntamme kohtelee vammaisia, neuroepätyypillisiä ja niitä jotka taistelevat mielenterveytensä kanssa jo nyt kuin taakkaa tasavertaisten ja arvokkaiden jäsenten sijaan, ja ne harvat oikeudet, joita heillä on, ovat pitkien taisteluiden tulosta. Silti vain yksi pandemia riittää siihen, että Iso-Britannian hallitus asettaa lain, joka muokkaa terveydenhuolto- ja mielenterveyslakeja (Care Act and the Menthal Health Act), vaarantaen kaikkien sairaiden, vammaisten, mielenterveysvaikeuksien kanssa kamppailevian ja vanhusten hyvinvoinnin sekä heidän uransa. Tämä hallitus haluaa meidän hyväksyvän ja suostuvan heidän ableistiseen ja sosiaalidarwinistiseen maailmankuvaansa, nyt on aika nousta yhdessä vastustamaan sitä ja vaatimaan, ettei ketään jätetä jälkeen.
  • Rajat ja kansalaisuuden eksklusiivisuus aiheuttavat pahoinvointia ja kärsimystä: kun ihmisiä rankaistaan heidän etsiessään pääsyä pois sodasta, köyhyydestä ja luonnon katastrofeista. Kapitalismi ja imperialismi kulkevat käsi kädesssä, ja imperialismin seurauksena on syntynyt laaja, hyperriistetty Globaali Etelä. Länsimaat ovat luoneet epäinhimilliset säännöt maahanmuutolle, joiden avulla he voivat vangita pakolaisia, turvapaikanhakijoita ja paperittomia siirtolaisia – niitä, jotka yrittävät paeta samojen länsimaiden luomia olosuhteita, kuten sotaa ja äärimmäistä sortoa. Jo ennen korona-epidemiaa leirit, kuten Moria Lesbosissa, olivat kuin helvetti maan päällä. Nyt ne ovat kuin kuolemanleirejä, ja silti EU ei suostu tarjoamaan mitään vaihtoehtoja ja näyttää hyväksyvän tästä seuraavat massakuolemat. Täällä Isossa-Britanniassa myös epävarmalla siirtolaisstatuksella oleskelevat onnekkaat, jotka eivät ole lukittuja kiinniottokeskuksiin, eivät saa tarvitsemaansa apua ja tukea pysyäkseen turvassa pandemialta. Nyt jos koskaan on aika seistä yhdesssä siskoina ja veljinä vaatien vapautta kansalaisuuden väärästä tyranniasta.
  • Vankilat ovat epäinhimillisiä: ja meidän tulisi ajaa ne alas ne mahdollisimman pian. Suuri osa rikollisuudesta yhteiskunnassamme on seurausta kapitalismista ja karseista olosuhteista, jotka se luo – ilman taloudellista tarvetta, mikä motiivi varkaudelle olisi? Yhteiskunta saa ansaitsemansa rikokset. Alistamisen suhteet, sosiaalinen eristys ja kapitalismin olosuhteista aiheutuvat mielenterveyskriisit tarkoittavat, että niitä esiintyy paljon. Nyt Covid-19 aiheuttaa riskin niille, jotka valtio on vanginnut, joista suurin osa tarvitsee rehabilitaatiota, yhteisöjä ja henkilökohtaista tukea rangaistuksen sijaan. Monet heistä ovat erityisen haavoittuvassa asemassa, ja virukset voivat levitä nopeasti eristetyissä tiloissa. Tämän seurauksena olemme todistaneet miten monia “matalan riskin” vankeja on vapautettu, mikä todistaa vankilatuomioiden mielivaltaisuuden. Nyt on aika panostaa kampanjointiin vankiläjärjestelmää vastaan, paljastaa sen häpeälliset salaisuudet ja vaatia inhimillisempiä vaihtoehtoja.
  • Kaikille koti ei ole turvapaikka: liian monelle se on väkivallan, hyväksikäytön ja heitteillejätön näyttämö. Kotiväkivallan ja raiskausten todellisuuden peittely ja vähättely on feminististen asioiden systeemaattista ohittamista, aivan kuten abortin ja lisääntymiseen liittyvät vapaudet on käännetty oikeuksista häpeällisiksi ja usein laittomiksi toimenpiteiksi. Kapitalismi on lähtökohdiltaan patriarkaalinen järjestelmä, jossa “perheen pää” saa oikeuden “komentaa” – ja jos hän niin haluaa, hyväksikäyttää – hänen “kotitalouttaan” vaihtokaupaksi alistumisestaan järjestelmälle, jota tukevat ja ylläpitävät “perinteet” ja liian usein myös uskonto. Kotiväkivaltaa kohtaavien palvelut, kuten myös nuorisotalot, tuhottiin osana vuosia jatkunutta leikkauspolitiikkaa, todistaen valtion täyden piittaamattomuuden näiden ongelmien suhteen. Nyt kaikkia pyydetään jäämään kotiin, aivan kuin koti tarkottaisi samaa kaikille, eikä valtio näytä piittaavan seksuaalisesta terveydestä lainkaan, tunaroidessaan ja kääntäessään takkia useaan otteeseen pääsystä kotiabortteihin kriisin keskellä. Nyt on aika pitää vielä kovempaa meteliä kotiväkivallasta, lapsien pahoinpitelyistä ja lisääntymisvapaudesta, ja vaatia, että kaikkia saavat itsemääräämisoikeuden kehoistaan kuin myös kodin joka on turvallinen.
  • Perustulolle on hyvät perustelut: nyt enemmän kuin koskaan, eikä pelkästään koska se auttaa ihmisiä selviämään taloudellisen epävarmuuden aikoina. Ei-kriittisten alojen työntekijät voisivat pysyä kotona ja suojautua kriisin aikana sen sijaan, että heidät pakotetaan vaarantamaan terveytensä jatkaen töitään pakon edessä. Jos heillä olisi mahdollisuus palkattomaan vapaaseen, he voisivat käyttää aikansa tekemällä kaikkia niitä asioita joita kriisin keskellä kipeästi tarvitaan, jotka usein ovat vapaaehtoisvoimin tehdyt tehtävät. Nyt on aika hioa perustulon ajatusta ja nostaa se tosissaan pöydälle.
  • Koko palkkojen idea on huijausta: kuten myös kaikki puheet meritokratiasta. Se, etteivät palkat kerro mitään tehdyn työn vaikeudesta tai tärkeydestä, on noussut selvästi valokeilaan tällä hetkellä, sillä kaikki tärkeät alat ovat matalimmin palkattuja, vähiten arvostettuja sekä vähiten kunnioitettuja. Nyt on aika palauttaa keskustelu palkka-orjuudesta, ja siitä, kuinka taloudellinen epätasa-arvo on haitallinen ja perustelematon yhteiskunnallinen rakenne.
  • Rahaa löytyy: sen todistavat suuret pelastus- ja tukipaketit, jotka ovat yhtäkkiä ilmestyneet yritysten ja talouden pelastamiseksi. Thatcherista alkaen julkisia palveluja on rapautettu (suom. huom. 90-luvun lamasta alkaen sama kehitys on tapahtunut Suomessa) samalla, kun ihmiset on pakotettu selviämään paikallaan polkevilla palkoilla ja vähenevillä tuilla vain, koska valtioilla ei ollut rahaa valita toisin. Valhe on nyt paljastunut – raha ei ikinä ole ollut ongelma – ja nyt on meidän aikamme päästä kertomaan, mitä yhteiskunnassa pitäisi asettaa taloudellisesti etusijalle.
  • Me voimme pysäyttää ympäristötuhon: jos kapitalistinen ylituotanto pysähtyy. Hetkellinen tauko lentämisessä ja teollisessa tuotannossa on johtanut maailmanlaajuisten päästöjen merkittävään vähenemiseen. Nyt on aika nostaa asia esiin ja vaatia lentämisen sekä turhan teollisen tuotannon rajoittamista.
  • Autoritaarisuuteen ja nationalismiin on helppo luisua: ja se tapahtuu tällä hetkellä silmiemme edessä. Pandemian taistelemisen varjolla hallitukset ovat saaneet läpi pelottavia rajoituksia liikkumisen vapauteen sekä yksityisyyden suojaan. Monissa maissa poliisille on annettu laajennettuja oikeuksia, kuten oikeuden kuulustella ja ottaa kiinni ihmisiä, jotka liikkuvat ulkona. Valtion valta meidän tarkkailuumme kuten myös työkalut, jota siihen käytetään, ovat kasvaneet merkittävästi. Lisäksi monien hallitusten vastauksissa on korostunut nationalistinen retoriikka ja rasismi – rajojen vahvistamisesta aina kiinalaisten syyttämiseen. Emme voi antaa tilanteen vakavuuden viedä huomiota näiden toimien mahdollisilta pitkäaikaisilta vaikutuksilta. Odotamme edelleen, että “väliaikaiset” turvatoimet, jotka otettiin käyttöön syyskuu 11. jälkeen, purettaisiin. Nyt on aika nostaa esiin huolemme näistä toimista ja haastaa niiden käyttöönotto.

Se mitä nyt todistamme ei ole vain terveyskriisi, se on myös kapitalismin ja valtioiden kriisi. Kapitalismi on jo pitkään ollut rapautumassa, ja toivottavasti tämä pandemia antaa meille työkalut lyödä viimeiset naulat sen arkkuun. Valtioiden epäonnistumiset ja puutteet ovat paljastuneet dramaattisesti – kuin myös heidän oikeat liittolaisensa. Me seisomme jyrkänteen reunalla, ja sillä miten toimimme nyt, tulee olemaan laajat seuraukset seuraaviksi vuosikymmeniksi.

Jos emme nouse vastarintaan, on uhkana että:

  • varallisuuserot tulevat kasvamaan vielä jyrkemmin ja institutionalisoitumaan
  • köyhien ja haavoittuvassa asemassa olevien heitteillejättö normalisoituu ja syvenee
  • hyvinvointivaltio puretaan kokonaisuudessaan ja kaikki yksityistetään ja tuotteistetaan
  • rajat tulevat olemaan entistä tiukempia ja tarkemmin valvottuja ja elämme valtioissa muurien sisällä, joiden ulkopuolella ihmisten annetaan kuolla
  • autoritaarisuus ja valtion valvontakoneista tulevat olemaan hyväksytty osa arkeamme, kun luovumme vapaaehtoisesti yksityisyydestä ja vapaudesta
  • kapitalismille pyritään pelastamaan vielä viimeisen kerran, mikä tarkoittaa ilmasto-oikeudenmukaisuuskamppailulle takapakkia – ja lopulta myös loppusoittoa elämälle maan päälle kuin me sen tunnemme.

Toisaalta jos nyt taistelemme vastaan näinä historiallisina aikoina, meillä on paljon voitettavaa. Valtiot on jo pakotettu tekemään paljon myönnytyksiä: lomaa vuokrista, häätöjen jäädyttäminen, kodittomien asuttaminen, taloudellista tukea niille, jotka ovat ilman toimeentuloa tai sairasvapaalla, vankien vapauttaminen ja monia muita. Pidetään huoli siitä että näistä myönnytyksistä tulee paitsi uusi normi mutta että ne myös toimivat ponnahduslautana vaatimukselle rakentaa tasa-arvoisempi, humaanisempi ja toimiva yhteiskunta.

Saman tavoin lukuisat keskinäisen avunannon ryhmät, jotka ovat syntyneet ympäri maailmaa ottaen mallia ja oppinsa viime vuosikymmenien avunannon verkostoista, jotka perustettiin reaktioina luonnonkatastrofeihin, näyttävät, että ihmiset osaavat ja ovat valmiita järjestäytymään itsenäisesti auttaakseen toisiaan. Nämä ryhmät ovat ottaneet tehtäväkseen tarjota ihmisille sitä, mitä valtio, niin kansallinen hallitus kuin paikallinen hallinto, eivät ole halunneet tai pystyneet, todistaen selvästi kuinka tarpeeton ja usein (rajoittava) valtiokoneisto on. Pitäkäämme kiinni kokemuksista ja suhteista joita nyt luodaan, huolehtikaamme itsehallinon hengestä, jotta se eläisi myös tämän kriisin yli kasvaen rikkaammaksi, laajemmaksi ja pysyvämmäksi – muistuttaen, että voimme tehdä asiat myös itse.

Yksi suuri kysymys jota olemme kysyneet itseltämme näinä uusina outoina aikoina on, kuinka jatkamme taistelua? Olemme tottuneet viemään protestimme kaduille ja toimimaan fyysisessä maailmassa. Olemme tottuneet tapaamaan, järjestäytymään ja rakentamaan yhteisöjä henkilökohtaisesti. Kuinka voimme jatkaa nyt, “sosiaalisen eristäytymisen” aikana kun kaikki olemme käytännössä “kevyessä” kotiarestissa ja ryhmätapaamiset ovat kiellettyjä? Onneksi elämme digitaalisessa ajassa, jossa on mahdollista kommunikoida internetin välityksellä ja voimme korvata monet oikean maailman asiat niiden virtuaalisilla vastineilla. Silti tämä kaikki on meille vielä uutta, ja paljon kokeiltavaa ja löytämistä on vielä tehtävä, kun pyrimme selvittämään, miltä toimiva digitaalinen aktivismi näyttää ja kuinka ylläpidämme toimivia suhteita eristyksissä. On tärkeää, että teemme tämän työn löytääksemme vastaukset näihin kysymyksiin, että pysymme aktiivisina ja valmistaudumme aikaan, jolloin voimme palata taas kerran kaduille. Toivomme, että liityt seuraamme niin nyt virtuaalisessa maailmassa kuin myöhemmin fyysisessä maailmassa, sillä nyt on aika lisätä kierroksia.